sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Öisiä puuhasteluja

Tehokas viikonloppu takana! Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä... eikun kun mies on poissa, minä ompelen, koko yön :-D Ei ehkä kovin fiksua, mutta joskus näitä hommia on tehtävä.

Perjantaina sain toisenkin itsekudotun liinan valmiiksi. Aikamoista peltiähän se oli heti puilta pois otettuna!

Liina oli tietenkin välittömästi päärmättävä ja viistotettava. Kyllä silläkin heti sai lapsen selkään sidottua vaikka vähän tönkkö olikin, ja kuten sillä villaisellakin, tällä kantaisi vaikka norsua :-D


Viikonlopun aikana sain tehtyä myös toistaiseksi viimeisen rinksutilauksen. Nätti tuli:

Paneelissa Ellevillin Jade Brown, muuten mustaa canvasia

Sukkapuikkokirjaprojektikin edistyi niin pitkälle, että sain omat sivuni valmiiksi. Sivuina on mustaa huopaa, ja taskuina kantoliinan palasia, kuinka ollakaan. Lähes jokaisella eri liinanpalasella on oma tarinansa. Rakenne on sama kuin ensimmäisessä versiossa (edellisessä postauksessa), mutta ulkonäkö hieman erilainen :-)









 Nyt ei sitten oikeastaan olekaan juuri mitään (=yksi laukku ja wrap tai) odottamassa tekijäänsä. Huomaan kuitenkin jo suunnittelevani vaikka mitä, vaikka olen vakaasti päättänyt laittaa huusholllin edes jonkinlaiseen järjestykseen ennen kuin alan puuhata jotain uutta....


My second DIY-wowen wrap is ready! Beige cotton warp and black linen. You could carry an elephant with this one ;-D I also finished the pages for my knitting needle book. Now it will travel to Minna, who will make a proper book of them (http://www.elmenda.fi/).

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

(Liian) monta rautaa tulessa

Nyt on tosiaan ollut sen verran monta proggista käynnissä, että on bloggaus jäänyt ihan kokonaan. Mutta tässä nyt sitten tulee selontekoa siitä, miksi en netissä ole ehtinyt aikaa viime aikoina viettää ;-)
(Älkää ihmetelkö, tuolla keskellä on yksi jättimäinen kuva ja vähän muutenkin asiat hassusti, tää tietokonetyhmä ei nyt jaksa enää alkaa ihmetellä miten sen saa korjattua ja lähtee nukkumaan...)

Pari rinksua on tietenkin tullut tehtyä ja jo jonkinlaiseksi sumaksi kertynyt jono on lähes purettu.


Girasolin Pine Treeestä tehty Ring Tai pikkuisen suurennetulla vauvakokoisella paneelilla


Taaperokokoinen rinksu, paneelina Girasolin Earthy Rainbow


Vauvakokoinen Ring Tai vihreästä vakosametista ja Didymoksen pellavageckoliinasta


Gekkorinksun kaveriksi lopusta liinasta ja mustasta puuvillasta tein liinailukassin. Takana sivuissa on renkaat, joiden avulla laukkua voi käyttää myös reppuna.

Taaperorinksu Hoppedizia ja tummansinistä samettia, sisäpuolelle tuli farkkukangasta


<><><><><><>
<>
<><><><><><>
Vauvakokoinen rinksu, joka on kokonaan tehty mustasta vakosametista, ja paneelin päälle on ommeltu villakangasta. Tästä tuli heti meidän pikutytön suosikki, tarttis varmaan tehdä meillekin samanlainen :-D


Lisäksi olen tehnyt pari wrap taita (joista ainakin yksi on näköjään jäänyt kuvaamatta...):

Tyttäremme kummille ja hänen vaimolleen vauvalahjaksi tehty wrap tai puuvillatoimikkaasta

Girasolin Diamond Coral-liinasta tehty vauvakokoinen wrap tai


Liina-ja reppuhommien lisäksi päädyin kirjansitojan apulaiseksi ;-D
Syksyllä Ison Omenan maalaismarkkinoilla jäin ihailemaan käsinsidottuja kirjoja, joiden joukossa oli myös neulakirja, neulatyynyn vastine siis. Ihastuin siihen heti, koska neulat ovat aina missä sattuu, jonkun purkin pohjalla ehkä. Jäin juttelemaan myyjän kanssa, ja hän kertoi suunittelevansa myös sukkapuikkokirjan, kunhan vaan ehtisi. Kehittelimme siinä jonkin aikaa ideaa ja sain hyvien vinkkien ansiosta pienen alennuksenkin ostoksestani :-). Kotona mietin vielä asiaa, ja päädyin ehdottamaan Elmendan Minnalle, että tekisin hänelle yhdet sukkapuikkokirjan sivut malliksi, ja toiset itselleni. Minna lupasi sitten sitoa minulle omat sivuni kirjaksi. Itse nimittäin todellakin tarvitsen jonkinlaisen säilytyssysteemin sukkapuikoille, koska ne ovat aina kaaoksen vallassa! Hetken mietittyäni päätin tehdä kirjaan sivut myös pyöröpuikoille, koska jos mahdollista, ne ovat ainakin omassa korissani vielä enemmän sekaisin kuin sukkapuikot. Lisäksi ensimmäiselle sivulle tein taskut virkkuukoukuille ja puikkomittarille.
Tällainen kehitelmä lähtee nyt Elmendaan jatkojalostukseen ja toivon mukaan pian myyntiinkin!







Sivut on siis tarkoitus sitoa kovakantiseksi kirjaksi. Valmiita kirjoja voi käydä ihailemassa ja tilailemassa Elmendan nettisivuilla (http://www.elmenda.fi/), toivottavasti sinne jollain aikataululla ilmaantuu myös sukkapuikkokirjoja!
Omankin puikkokirjani sivut ovat viittä vaille valmiit :-D Niistä sitten kuvia kun ovat kansien välissä...

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä (varsinkaan ajankäytön suhteen)... parin liinailijakaverin innoittamana kudoin Tapiolan kudonta-asemalla pari viikkoa sitten ensimmäisen ihan oikean TSI-liinani. Loimi on puuvillaa (ja kudonta-aseman henkilökunnan tekemä) ja kudelanka kainuunharmaksen 1-säikeistä huivilankaa, jonka tämän kudontahulluuden alkuunpanija ystävällisesti minulle värjäsi. Liinan kutominen oli yllättävän nopeaa ja helppoa, lastenhoito oli oikeastaan ainoa haaste hommassa. Vajaa 2v ipana ei oikein suostunut ymmärtämään että äiti haluaa kutoa, eikä yleensä myöskään nukkunut päiväunia silloin kuin olisin halunnut, ja niin pitkän kuin olisin halunnut. Neljässä päivässä, osittain isomman lapsen kummitädin lastenhoitoavun ansiosta sain kuitenkin 4,3 metriä liinakangasta kudottua. Liina on aivan mahtava, paksu ja pehmeä, ja sillä kantaa isompaakin 18kg tenavaa ihan kevyesti :-) Kuvassa liina on vielä uudenkarhea, mutta pesussa se pehmeni huomattavasti.


Koska kutominen oli niin helppoa ja kivaa, ja nälkä kasvaa syödessä, päätin kutoa samalla innolla vielä toisenkin liinan. Kudon sen samaan loimeen, mutta mustalla pellavalangalla. Liina on vielä puolitiessä, mutta valmistuu toivon mukaan tällä viikolla. Tässä vielä pieni esikatselmus:


 Huh. Ei ihme että on ollut pikkuisen kiireisen oloinen marraskuu...
Joulukuu on viimeinen kuukausi hoitovapaalla. Yritänkin nyt jättää näiden viimeisten luvattujen juttujen jälkeen töiden ahnehtimisen hiukan vähemmälle ja keskittyä olennaiseen, eli ihanien ipanoiden halimiseen niin kauan kun siihen vielä on täyspäiväisesti mahdollisuus!



Busy days... I started a new temp hobby, weawing my own wraps. In a local weawing station I made one wrap on cotton beige warp with green wool weft and started on a second one, with the same warp but black linen as weft.
I also started planning pages for a kniting needle-book. I'm planning to make my own pages with wrap scraps!