torstai 22. syyskuuta 2011

Laatua vaiko eikö?

Viime aikoina on kantoliinailijoiden keskuudessa eräällä nettifoorumilla ollut tapetilla tunnetun liinavalmistajan laatu, tai lähinnä luokaton laaduttomuus joidenkin tuotteiden kohdalla. Suurinta mielipahaa on aiheuttanut surkea asiakaspalvelu ja täydellinen haluttomuus myöntää virheiden ja vikojen olemassaoloa, puhumattakaan niiden korvauksesta.
Itse tein pienimuotoisen laatututkimuksen ennen kuin perustin tämän blogin ja aloin tehdä laajemmassa mittakaavassa tilauksesta kantovälineitä. Olen "urani" eli viimeisen vuoden aikana tehnyt n. 35 kantoreppua, neliöliinaa yms. Näistä iso osa (onneksi :-D) asuu nykyään jossain muualla kuin meillä. Ensimmäiset kymmenkunta olen tehnyt ihan vaan omaan käyttöön, mutta jotenkin kummallisesti ne päätyivät myyntiin tai tulivat vahingossa myydyksi, ja sitten piti tietenkin tehdä itselle jotain uutta tilalle. Osa on tehty lahjoksi kavereille, ja viime keväänä tein myös muutaman ihan tilauksesta. Lähetin viestin kaikille, joilla tiedän olevan tai olleen tekemiäni liinoja, ja kysyin onko niissä ilmennyt jotain ongelmaa. Vain yksi ainoa ilmoitti, että unituen reunasta oli sauma purkaantunut. Kaikki eivät toki vastaanneetkaan, mutta jotenkin kuvittelisin, että varsinkin jos jotain laatuongelmaa olisi ollut, siitä viimeistään erikseen kysyttäessä olisi ilmoitettu. Olin oikeastaan aika hämmästynyt tästä, koska ensimmäistä neliöliinaani tehdessä minulla ei oikestaan ollut mitään käsitystä siitä, mitä olin tekemässä... Tämäkin liina kuitenkin kuulemma on käytössä, tosin vähän vähemmän räikeän väriseksi värjättynä, ja edelleen hyvin kasassa. Ensimmäisiä tekeleitäni myydessä muistin yleensä sanoa, että ostan kyllä nämä TSI-liinat takaisin samalla hinnalla, jos ostaja ei ole tyytyväinen. Mielestäni se on aivan kohtuullista, koska pelkän kuvan perusteella ei työn jäljestä oikeastaan voi sanoa yhtään mitään. Yhtään neliötä en tosin ole takaisin saanut :-)
Näitä tilaustöitä tehdessä en voi enää luvata ostaa kaikkia takaisin, jos tuote ei miellytäkään, eikä sitä varmaan kukaan odotakaan. Sen voin kuitenkin luvata, että mikäli tekemäni kantoväline hajoaa siitä syystä, että se on huonosti tehty, joko korjaan sen tai ostan kokonaan takaisin.

Hieman samaa asiaa sivuten ilmoitan nyt tässäkin, että toistaiseksi teen wrap conversioita vain ja ainoastaan puuvillaisista kantoliinoista, ja mieluummin vielä raidallisista tai yksivärisistä. Tämä päätös on alla olevan Ring Tain ansiota.


Rinksussa on paneelikangas otettu Didymoksen Caribe Fish-liinasta (50% pellava, 50% puuvilla). Pätkäisin tämän palan omasta liinastani, joka oli liian pitkä. Paneelinpalaa leikatessani huomasin, että pellava ja kalakudonta on varsin haasteellinen yhdistelmä. Suoraan leikkaaminen oli jos ei aivan mahdotonta, niin hyvin vaikeaa. Täyden conversion tekeminen moisesta liinasta olisi ainakin omilla taidoillani täysin mahdotonta, niinpä jätän pellavaisten ja mieluummin puuvillaistenkin kala/lisko/kuvioliinojen leikkelemisen ammattilaisille. Paneelin julkisivuna tuo vielä onnistui, kun taustalla on farkkua ja hihnoina vakosamettia.

Rinksu onneksi kaikesta huolimatta onnistui, ja tilaajan toivomuksesta tein siihen vielä CAM-neppareilla kiinnitettävän unituen.  


Nyt sitten odotellaan käyttökokemuksia ja toivon mukaan hieman mielenkiintoisempia kuvia repusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti